Olipa hauska kuunnella väitöskirjastani tehtyä englanninkielistä 11-minuuttista podcastia ”A New Way to See Children’s Agency and Interact with Children” (linkki podcastiin). Vaikka tyyli oli amerikkalaiseen tapaan liioittelevan hehkuttavaa, niin olihan se mukava kuulla, miten innostuneesti aiheesta voi puhua joku muukin kuin minä itse. Hyvin siinä oli saatu esiin keskeisiä ajatuksia tutkimuksestani, vaikka jotkin yksityiskohdat eivät osuneetkaan aivan täysin kohdalleen – kun podcastin oli tehnyt Google Notebook LLM-tekoäly.

Minusta kuulosti, että tekoälylle lasten (ja erityisesti heidän, jotka kommunikoivat muuten kuin puheella) kuuntelu oli aika uusi idea. Joten on se hienoa, jos saatiin opetettua tekoälyllekin tämän podcastin avulla jotain tärkeää!

Ja, huvittavaa kyllä, vaikka ihaileva hehkutus tuli tekoälyn suusta, niin oli se jotenkin hauskaa kuulla:”FOUR substudies! Serious dedication!”

Joitakin hieman huvittavia epätarkkuuksia tai tekoälyn keksimiä esimerkkejä podacastissa tosiaan oli. Ensinnäkään minä en MATKUSTANUT Suomeen tutkimaan, olen ollut täällä ihan koko ajan. Toiseksi erään toisen väitöskirjan siteerauksena esitetty kohta viittasi kylläkin YK:n yleiskommenttiin. Hupaisan amerikkalaiselta kuulostama tekoälyn keksimä esimerkki on myös se, että ”ei riitä, että kysyy, oletko OK” – tällaisesta en ole puhunut, vaikka sinänsä siinä voi olla ihan ideaakin.

Ehkä ainoa hieman harmillinen tekoälyn jostain muualta keksimä tuotos on se kohta, jossa typistetään lasten kuuntelu siihen perinteiseen kahdesta vaihtoehdosta valitsemiseen: saat valita, oletko selälläsi tai mahallasi tai otatko nallen mukaan vai et. Nämä esimerkit ovat tekoälyn keksimiä, ja todellakin toivoisin, että lasten kuuntelu ymmärrettäisiin paljon laajemmin kuin aikuisten esittämistä vaihtoehdoista valitsemisena (mikä sekin on tärkeää, mutta ei lainkaan riittävää).

Tekoäly on kuitenkin hienosti osannut tulkita kokonaisuudesta sen, että siinä käsitellyt asiat koskevat lasten ja aikuisten suhteita muuallakin kuin terveydenhuollossa. Suomen lapsiystävällisyyttä podcastissa mielestäni hieman liioitellaan, mutta se kyllä on totta, että lainsäädännössämme lasten asiat on hyvin huomioitu ja tietyt tahot yhteiskunnassamme pitävät lasten oikeuksia esillä, ja siihen keskusteluun osallistun tutkimuksellani.

On mainiota, miten tekoäly hehkuttaa, että tutkimuksessani luomani malli ”truly empowers children”. Itse olen koko väitöskirjassani käyttänyt sanaa voimaantuminen vain kaksi kertaa, enkä edes missään keskeisissä kohdissa – mutta silti asia on podcastissa ymmärretty aivan oikein, koska juuri voimaantumista siitä voisi seurata, jos mallia käytännössä toteutettaisiin. En ole vain ehkä uskaltanut sitä itse tutkimuksessani sanoa, mutta hyvä, että tekoäly uskaltaa!

Hieman hämmentävä on huomata, miten vähän olen väitöskirjassani puhunut turvallisuudesta, mutta silti tekoäly osasi sanoittaa ajatuksiani niin, että kyse on turvallisen tilan luomisesta lapsille, jotta heidän olisi helppoa ilmaista itseään (käyttivätpä ilmaisussa puhetta tai muita keinoja).

Sen tekoäly on oivaltanut hienosti, että tutkimuksessani on kyse perustavanlaatuisesta lähestymistavan ja valtadynamiikan muutoksesta, kun siirrytään aikuisnäkökulmaisuudesta lapsinäkökulmaiseen lähestymistapaan, jossa lapsen toimijuus tunnistetaan ja sitä arvostetaan. (Tekoäly tosin käyttää sanoja adult-driven ja child-centred, joita itse en käytä.) Silloin lapset nähdään aktiivisina oman elämänsä toimijoina eikä vain hoidon passiivisina vastaanottajina, ja se vaikuttaa paitsi hoitokokemuksiin, myös heidän kehitykseensä ja hyvinvointiinsa. Näin podcastissa sanottiin, ja varmaan nuo oletetut vaikutukset ovat rivien välistä luettavissa myös mun väitöskirjastani.

Onneksi tekoäly on osannut nostaa esiin sen kaikkien tärkeimmän: jokainen lapsi voi elää hyvää ja merkityksellistä elämää, ja oleellista siinä on heidän oman polkunsa löytäminen. Tekoälyn mielestä väitöskirjani on tiekartta ja työkalupakki siihen, miten me aikuiset ja ammattilaiset voimme auttaa lapsia polkunsa löytämisessä.  Tästä olen samaa mieltä ja toivon, että mahdollisimman moni lasten kanssa työskentelevä sen löytäisi käyttöönsä. Yksi hyvä ohje podcastissa kiteytetään osuvasti näin: ”…to slow down, to really observe, and create a space for children to lead the way.”